Palasin pikaraportoimaan.
Koska kaikki kaksi lukijaani ovat kommentoineet jo kahdesti, ja äiti on kommentoinut puhelimitse ja pystynyt kiitettävästi todistamaan lukevansa blogiani ihan oikeasti aion huomenna päivittää.
Oikeasti olisin päivittänyt jo aikaisemmin, mutta tuli lomakiireitä väliin. Kävimme mutkan Munnarissa, ja palasimme vasta juuri. Järjestelyissä tuli vastaan muutama kiemura ja aika hupeni viime viikolla olemattomiin. Huomenna ryhdyn rummuttamaan tekstiä tänne. (Älkääkä kiltit lynkatko minua jos huomenna sattuu jotain odottamatonta Intian malliin)
Pieneksi piristykseksi jos joku piipahtaa ennen sitä: tähän mennessä parhaimmat veikkaukset meidän kotipaikastamme intialaisten taholta ovat osuneet Kiinaan (minä) ja Etelä-Afrikkaan (Jarmo).
maanantai 31. toukokuuta 2010
maanantai 24. toukokuuta 2010
Kettuvallam, Ashtamudilake
Muutama viikko sitten (voi kauhea kuinka täällä aika juoksee, kohta pitää jo pakata tavarat, ja lähteä pois) päätimme tehdä jotain, mitä jokaisen itseään kunnioittavan Keralankävijän on tehtävä: vuokrata houseboatin eli Kettuvallamin. Näitä nykyisin lähinnä turistien hemmotteluun suunnattuja veneitä on aiemmin käytetty tavaran kuljetukseen tällä alueella, jolla mutkittelee uskomaton määrä vesistöjä maakaistaleiden välissä. Liikkuminen veneellä näkyy edelleen olevan monesti mielekkäämpää kuin autolla. Tarjolla näkyy olevan suuri määrä eritasoisia ja hintaisia kettuvallameja, kaikissa tulee mukana henkilökunta (kapteeni, perämies ja kokki), ja ainakaan halvimmissa hinta ei päätä huimaa kun miettii, mitä rahalla saa.
Useammassa lähteessa oli tullut vastaan tieto, että Alappuzhasta (Alleppeystä)on välillä lähdössä Kettuvallammeja ruuhkaksi asti, joten päätimme suunnata hieman kauemmaksi Kollamiin oman rauhan toivossa. Rauhan puolesta ratkaisu osoittautui erittäin onnistuneeksi, samoin luulen, että turistien pienempi määrä Ashtamudilla saattaa vielä tarjota jotain aidompaa. Kaupunkina kuitenkin Kollam, noh, järvelle äkkiä, ja äkkiä pois, ei mitään tarvetta jäädä pitemmäksi aikaa. Alappuzhassa taas pysähdyimme mennen tullen ihastelemaan idyllistä tunnelmaa ja kävelemään rannalla. Voin sanoa ymmärtäväni täysin, miksi turistit lähtevät matkaan nimenomaan Alappuzhasta, jos aikaa on se pari vuorokautta pysähtyä ohikulkumatkalla jommassakummassa. Jotain positiivista ja mielenkiintoista Kollamista sen lisäksi, että siellä on kaunis järvi? Se on Cashewpähkinäkaupunki. Cashewpähkinöitä kasvaa siellä joka paikassa ja näitä pähkinöitä prosessoivia tehtaita löytyy kaupungista valtaisa määrä. Nyt olemme mekin maistaneet cashewpähkinää suoraan puusta, kypsänä ja raakana.
Matkalla saimme todistusaineistoa siitä, kuinka punainen osavaltio Kerala onkaan. Olimme liikkeellä vappupäivänä ja matkalla ohitimme useamman vappumarssin, joissa edettiin punaliput liehuen. Sirppi ja vasara tuossa mittakaavassa kieltämättä ovat hätkähdyttävä näky täällä asti, vaikka kaikkiin Lenincentereihin ja Stalineihin täällä on alkanutkin jo tottua. Yhtään kuvaa kunnon marssista ei tullut ällistykseltä otettua, mutta nämä kaksi riksaa ovat mielestäni aika suloinen näky.
Tulipa hyppäys aiheesta. Otimme siis vuorokauden matkan: hiljaista lipumista järvellä asuntoveneellä, hyvää paikallista ruokaa, kauniita maisemia ja totaalista rentoutumista. Lisäksi varasimme paikalle pienemmän veneen noutamaan meitä lounaan jälkeen kylävierailulle, koska asuntoveneellä ei pienin kanaviin pääse. Tämä oli ehdottomasti kannattava veto, koska niitä hetkiä en varmasti unohda ikinä. On upea tunne lipua bambukepillä pukattavalla veneellä rukousten kaikuessa kaiuttimista palmujen latvasta ja nähdä miten paikallinen elämä ympärillä pyörii. Savu nousee hiljalleen ilmaan tulilta, joilla ruoka valmistuu, kanat kotkottavat, vuohet katselevat rannalta kun livut ohi. Lapset pinkaisevat rannalle vilkuttaman ja rohkeimmat tulevat kyselemään olisiko sinulla kynää (Harmi, ei muistanut ottaa yhtään mukaan). Paikallisessa kaupassa chai-kupposta juodessa keräät paikalle melkoisen väkimäärän uteliaita tekemään tikusta asiaa kauppaan.
Ja kyllä, näistä silloista me menimme ali tällä veneellä.
Ja kettuvallam sitten? Ihana vuorokausi. Söimme hyvin, liiankin hyvin. Kokki teki ruokaa vähintään neljälle ja oli verisesti loukkaantunut, kun emme syöneet kaikkea. Koko miehistö oli ihana. Kaikki juttelivat kanssamme aina kun kun löysivät vapaan hetken ja kielitaito antoi myöten. Ja jokainen minut ja Jarmon tunteva tietää, että meille tämmöinen loma on välillä enemmän kuin tarpeen, koska lomalla me pöljät emme osaa pysähtyä niin kauan kuin nähtävää ja tekemistä riittää.
Lopuksi vielä muutama kuva.
Veneemme
Turistikuvien aatelia. Hyvä esimerkki Keralalaisesta lounaasta
ja ruuan määrästä kuitenkin.
Simpukanpyytäjiä
Ja kyllä, lupaan vielä päivittää uudemman kerran tällä viikolla. Tänään en jaksa kirjoittaa toista postausta. Täällä kuumassa kun on viettänyt pari kuukautta niin sitä vilustuu heti kun lähtee vuoristoon. Munnarin sää taisi vastata Suomen kesää, mutta toi silti mukanaan flunssan. Kuulumisiin.
Useammassa lähteessa oli tullut vastaan tieto, että Alappuzhasta (Alleppeystä)on välillä lähdössä Kettuvallammeja ruuhkaksi asti, joten päätimme suunnata hieman kauemmaksi Kollamiin oman rauhan toivossa. Rauhan puolesta ratkaisu osoittautui erittäin onnistuneeksi, samoin luulen, että turistien pienempi määrä Ashtamudilla saattaa vielä tarjota jotain aidompaa. Kaupunkina kuitenkin Kollam, noh, järvelle äkkiä, ja äkkiä pois, ei mitään tarvetta jäädä pitemmäksi aikaa. Alappuzhassa taas pysähdyimme mennen tullen ihastelemaan idyllistä tunnelmaa ja kävelemään rannalla. Voin sanoa ymmärtäväni täysin, miksi turistit lähtevät matkaan nimenomaan Alappuzhasta, jos aikaa on se pari vuorokautta pysähtyä ohikulkumatkalla jommassakummassa. Jotain positiivista ja mielenkiintoista Kollamista sen lisäksi, että siellä on kaunis järvi? Se on Cashewpähkinäkaupunki. Cashewpähkinöitä kasvaa siellä joka paikassa ja näitä pähkinöitä prosessoivia tehtaita löytyy kaupungista valtaisa määrä. Nyt olemme mekin maistaneet cashewpähkinää suoraan puusta, kypsänä ja raakana.
Matkalla saimme todistusaineistoa siitä, kuinka punainen osavaltio Kerala onkaan. Olimme liikkeellä vappupäivänä ja matkalla ohitimme useamman vappumarssin, joissa edettiin punaliput liehuen. Sirppi ja vasara tuossa mittakaavassa kieltämättä ovat hätkähdyttävä näky täällä asti, vaikka kaikkiin Lenincentereihin ja Stalineihin täällä on alkanutkin jo tottua. Yhtään kuvaa kunnon marssista ei tullut ällistykseltä otettua, mutta nämä kaksi riksaa ovat mielestäni aika suloinen näky.
Tulipa hyppäys aiheesta. Otimme siis vuorokauden matkan: hiljaista lipumista järvellä asuntoveneellä, hyvää paikallista ruokaa, kauniita maisemia ja totaalista rentoutumista. Lisäksi varasimme paikalle pienemmän veneen noutamaan meitä lounaan jälkeen kylävierailulle, koska asuntoveneellä ei pienin kanaviin pääse. Tämä oli ehdottomasti kannattava veto, koska niitä hetkiä en varmasti unohda ikinä. On upea tunne lipua bambukepillä pukattavalla veneellä rukousten kaikuessa kaiuttimista palmujen latvasta ja nähdä miten paikallinen elämä ympärillä pyörii. Savu nousee hiljalleen ilmaan tulilta, joilla ruoka valmistuu, kanat kotkottavat, vuohet katselevat rannalta kun livut ohi. Lapset pinkaisevat rannalle vilkuttaman ja rohkeimmat tulevat kyselemään olisiko sinulla kynää (Harmi, ei muistanut ottaa yhtään mukaan). Paikallisessa kaupassa chai-kupposta juodessa keräät paikalle melkoisen väkimäärän uteliaita tekemään tikusta asiaa kauppaan.
Ja kyllä, näistä silloista me menimme ali tällä veneellä.
Ja kettuvallam sitten? Ihana vuorokausi. Söimme hyvin, liiankin hyvin. Kokki teki ruokaa vähintään neljälle ja oli verisesti loukkaantunut, kun emme syöneet kaikkea. Koko miehistö oli ihana. Kaikki juttelivat kanssamme aina kun kun löysivät vapaan hetken ja kielitaito antoi myöten. Ja jokainen minut ja Jarmon tunteva tietää, että meille tämmöinen loma on välillä enemmän kuin tarpeen, koska lomalla me pöljät emme osaa pysähtyä niin kauan kuin nähtävää ja tekemistä riittää.
Lopuksi vielä muutama kuva.
Veneemme
Turistikuvien aatelia. Hyvä esimerkki Keralalaisesta lounaasta
ja ruuan määrästä kuitenkin.
Simpukanpyytäjiä
Ja kyllä, lupaan vielä päivittää uudemman kerran tällä viikolla. Tänään en jaksa kirjoittaa toista postausta. Täällä kuumassa kun on viettänyt pari kuukautta niin sitä vilustuu heti kun lähtee vuoristoon. Munnarin sää taisi vastata Suomen kesää, mutta toi silti mukanaan flunssan. Kuulumisiin.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Elämänmenosta
On tylsää olla lakossa, jos kukaan ei tiedosta sitä. Sitä kokee itsensä vain entistä tarpeettomammaksi. Uhosin itsekseni, etten kirjoita mitään, ennenkuin joku kysyy, miksen kirjoita. Nyt uhkaa kuitekin ajatusten ylivuoto. Sanon nyt kuitenkin uudemman kerran, että ihan oikeasti toivoisin kommentointia enemmän,vuoropuhelukaan ei olisi pahitteeksi. Kommentointi anonyymistikin on ihan sallittua, jos ei omalla nimellä uskalla, vaikka tutun nimen näkeminen, tai joku vihje rivien välissä mieltä lämmittääkin. Itseni toistamisen uhallakin sanon, että on tympeä kirjoittaa blogia, jos ei tiedä lukeeko sitä oikeasti kukaan. Ja jos ei lue, syvimmät tunnot ilman sisäistä sensuuria on helpompi vuodattaa päiväkirjaan tai pienen piirin sähköpostiin. Kiitos kaikille tähän mennessä kommentin jättäneille, kommenttien määrää ei kuitenkaan ole rajoitettu yhteen ;)
Elämä täällä on ottanut omat uomansa. Välillä tuntuu, että olemme juuttuneet johonkin aikaluuppiin, ja elämme saman päivän aina uudestaan ja uudestaan. Aamulla herätys, aamutoimet ja aamupalalle. Minä syön kaksi idliä, chutneytä, appamin ja mitä kastiketta nyt sattuu olemaan sekä teetä, Jarmo taas muroja ja paahtoleipää sekä teetä. Aamiaisen jälkeen Jarmo lähtee töihin ja minä huoneeseen tai satunnaisesti kaupungille. Jos olen paikalla tapaamme lounaalla, jolloin päivään tuo vaihtelua se, syömmekö meille kuuluvan lounaan vai otammeko leivät tai nuudelit kahvilasta. Saatamme myös yllättää itsemme tilaamalla vaikka vesimelonimehua ananasmehun sijaan. Illalla töitten jälkeen lähdemme syömään johonkin ravintolaan tai käymme ensin salilla ja suihkussa ja lähdemme sitten ravintolaan. Mielenkiintoista? Kuitenkin olen sanonut, että jos täällä tulee päivä, jona en ylläty mistään, olen nähnyt tarpeeksi Intiaa. Sitä päivää ei ole vielä tullut. Vai mitä sanotte näistä?
Joskus sitä miettii alkaako olla jo liian tottunut tähän kaikkeen, kun ei edes silmää räpäytä vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Yhtenä päivänä äitini kysyi minulta, mitä kuuluu. Vastasin "ei mitään ihmeellistä, sitä samaa" ja aloin miettiä. "No jaa, viikonloppuna näin värjättyjä tipuja, norsun kuorma-auton lavalla, hotellihuoneessamme oli kissa ja kala ja ajoimme kaksi kolaria, mutta ei sen kummempia." Kai se sitten on normaalia täällä.
Äsken tuli tauko kirjoittamiseen kun henkilökunnan naispuolisen jäsenistön keskuudessa oli kiirinyt sana, että minä olin ostanut sarin. Täällä riitti vilskettä kun minut käytiin pukemassa sariin ja kävelytettiin pitkin käytävää ja haettiin vielä lisää väkeä katselemaan. Samalla sain onneksi hyvän opastuksen sarin pukemiseen, ja tytöt kokeilivat millä tavalla puettu sari sopii minulle parhaiten.
Sunnuntaina olemme menossa häihin. Siinä syy sarin ostoonkin. Huominen menee varmaan tehokkaasti kaupungilla, sillä Jarmo tahtoisi käydä ajamassa vesiskootterilla jos sää sallii ja vaatteita se mieskin tarvii. Koko viikko on vierähtänyt sujuvasti kun olemme metsästäneet kohtuuhintaisia juhlavaatteita kahdelle naiselle, ja tänään pitäisi vielä löytää korut ja kengät. Shoppailu Intiassa voi olla valtavan hauskaa ja samalla valtavan rasittavaa. Voit istua ahterillasi ja juoda teetä kun myyjät esittelevät sinulle toinen toistaan kauniimpia sareja. Sinulle lauotaan kohteliaisuuksia, kuten sinä tuoksut niin hyvälle, minä tykkään sinusta, tai sinä olet niin lihava, että sinä et voi käyttää silkkisaria, koska sinä näyttäisit siinä vain entistä lihavammalta. Toisaalta voit istua turhautuneena katsomassa kun myyjä esittelee sinulle kasan sareja jotka ovat väriltään jotain kammottavaa pinkin ja violetin välimuotoa ja pyytää nähdä violettia. Kun myyjä kieltäytyy näyttämästä enempää violetteja sillä perusteella, että hän on jo esitellyt niitä kymmenen, voit kokeille pyytää pinkkiä ja yllättyä vastauksesta.
Ensi viikolla pyhästi lupaan, jos joku sitä ihan oikeasti odottaa, että kirjoitan rästiin jääneet postaukset. Viimeisen postauksen jälkeen olemme käyneet kettuvallamilla Ashtamudijärvellä, viettäneet viikonloppua maailman ihanimmassa hotellissa Cherai Beachilla, kokeilleet ayrveda-hoitoja ja sunnuntain jälkeen käyneet Intialaisissa häissä. Ja luoja yksin tietää mitä muuta elämä täällä tuo tullessaan.
Elämä täällä on ottanut omat uomansa. Välillä tuntuu, että olemme juuttuneet johonkin aikaluuppiin, ja elämme saman päivän aina uudestaan ja uudestaan. Aamulla herätys, aamutoimet ja aamupalalle. Minä syön kaksi idliä, chutneytä, appamin ja mitä kastiketta nyt sattuu olemaan sekä teetä, Jarmo taas muroja ja paahtoleipää sekä teetä. Aamiaisen jälkeen Jarmo lähtee töihin ja minä huoneeseen tai satunnaisesti kaupungille. Jos olen paikalla tapaamme lounaalla, jolloin päivään tuo vaihtelua se, syömmekö meille kuuluvan lounaan vai otammeko leivät tai nuudelit kahvilasta. Saatamme myös yllättää itsemme tilaamalla vaikka vesimelonimehua ananasmehun sijaan. Illalla töitten jälkeen lähdemme syömään johonkin ravintolaan tai käymme ensin salilla ja suihkussa ja lähdemme sitten ravintolaan. Mielenkiintoista? Kuitenkin olen sanonut, että jos täällä tulee päivä, jona en ylläty mistään, olen nähnyt tarpeeksi Intiaa. Sitä päivää ei ole vielä tullut. Vai mitä sanotte näistä?
Joskus sitä miettii alkaako olla jo liian tottunut tähän kaikkeen, kun ei edes silmää räpäytä vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Yhtenä päivänä äitini kysyi minulta, mitä kuuluu. Vastasin "ei mitään ihmeellistä, sitä samaa" ja aloin miettiä. "No jaa, viikonloppuna näin värjättyjä tipuja, norsun kuorma-auton lavalla, hotellihuoneessamme oli kissa ja kala ja ajoimme kaksi kolaria, mutta ei sen kummempia." Kai se sitten on normaalia täällä.
Äsken tuli tauko kirjoittamiseen kun henkilökunnan naispuolisen jäsenistön keskuudessa oli kiirinyt sana, että minä olin ostanut sarin. Täällä riitti vilskettä kun minut käytiin pukemassa sariin ja kävelytettiin pitkin käytävää ja haettiin vielä lisää väkeä katselemaan. Samalla sain onneksi hyvän opastuksen sarin pukemiseen, ja tytöt kokeilivat millä tavalla puettu sari sopii minulle parhaiten.
Sunnuntaina olemme menossa häihin. Siinä syy sarin ostoonkin. Huominen menee varmaan tehokkaasti kaupungilla, sillä Jarmo tahtoisi käydä ajamassa vesiskootterilla jos sää sallii ja vaatteita se mieskin tarvii. Koko viikko on vierähtänyt sujuvasti kun olemme metsästäneet kohtuuhintaisia juhlavaatteita kahdelle naiselle, ja tänään pitäisi vielä löytää korut ja kengät. Shoppailu Intiassa voi olla valtavan hauskaa ja samalla valtavan rasittavaa. Voit istua ahterillasi ja juoda teetä kun myyjät esittelevät sinulle toinen toistaan kauniimpia sareja. Sinulle lauotaan kohteliaisuuksia, kuten sinä tuoksut niin hyvälle, minä tykkään sinusta, tai sinä olet niin lihava, että sinä et voi käyttää silkkisaria, koska sinä näyttäisit siinä vain entistä lihavammalta. Toisaalta voit istua turhautuneena katsomassa kun myyjä esittelee sinulle kasan sareja jotka ovat väriltään jotain kammottavaa pinkin ja violetin välimuotoa ja pyytää nähdä violettia. Kun myyjä kieltäytyy näyttämästä enempää violetteja sillä perusteella, että hän on jo esitellyt niitä kymmenen, voit kokeille pyytää pinkkiä ja yllättyä vastauksesta.
Ensi viikolla pyhästi lupaan, jos joku sitä ihan oikeasti odottaa, että kirjoitan rästiin jääneet postaukset. Viimeisen postauksen jälkeen olemme käyneet kettuvallamilla Ashtamudijärvellä, viettäneet viikonloppua maailman ihanimmassa hotellissa Cherai Beachilla, kokeilleet ayrveda-hoitoja ja sunnuntain jälkeen käyneet Intialaisissa häissä. Ja luoja yksin tietää mitä muuta elämä täällä tuo tullessaan.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Vaatteiden ompelua Intian malliin
Viime viikolla pesulan väki päätti kutistaa lempisalwarkameezini valmiiksi tavoitepainooni sopivaksi (mistä ne arvasivatkin?). Koska minulla on muutenkin huutava pula tähän helteeseen tarpeeksi vilpoisista vaatteista ei auttanut muu kuin suunnata kaupungille ostoksille.
Intialaisilla tuntuu olevan hassu käsitys, että isojen tyttöjen pitää pukeutua ruskeaan tai vaatteen on vähintäänkin oltava mallia säkki, jossa on reiät päälle ja käsille. Sääli minulle sillä rakastan värejä, ja roikkuvat vaatteet eivät todellakaan imartele tätä vartalotyyppiä. Niinpä päädyin muutaman turhautumisen jälkeen teettämään itselleni sopivat vaatteet. Asiaa auttoi myyjä joka seisoi vieressä vakuuttamassa "Eeeeeniting wee kan duu". Myös edellisen reissun positiiviset vaatteittenteettokokemukset olivat vielä tuoreessa muistissa.
Sopivat kankaat löytyivät ja myyjä lähetti juoksutytön asialle, ja me perässä. Ompelimo sijaitsi vilkasliikenteisen kadun vastakkaisella puolella ja jo tien ylitys sai Intiassa vähemmän aikaa viettäneen ystäväni pyörittelemään silmiään.
Ompelimossa alkoi sitten mittojen otto ja keskustelu siitä, minkälaisen vaatteen haluaisin. Mitä tilasin: Puoleen reiteen ulottuvan hihattoman, muotoillun, tyköistuvan yläosan avaralla kaarimuotoillulla kaula-aukolla ja salwar-housut. Mitä sain: 20 cm rinnan kohdalta liian leveän yläosan, jolla oli pituutta reilusti yli polvien (kaula-aukko sentään meni nappiin) sekä valtavat pussihousut (noh, salwarithan nekin), joissa toinen lahje oli puoli metriä leveämpi ja pitempi kuin toinen. Paikanpäällä katsottuna nämä vaatteet tietenkin näyttivät varsin hyvin tehdyiltä, ja totuus paljastui vasta GH:lla niitä sovittaessa. Jaa miten en huomannut esim. lahkeiden eriparisuutta paikan päällä? Valtava määrä rypytettyä kangasta äkkiseltään katsottuna saattaa hämätä kokematonta katsojaa aika hyvin.
Illalla ajelimme takaisin keskustelemaan työn laadusta. Ompelija oli vakaasti sitä mieltä, että housuissa ei ole mitään vikaa, vaan ne ovat "Indian style" ja "bjuuuuutiful". Minä olin mitä ilmeisimmin ymmärtämätön moukka, joka ei tiennyt pussihousuista mitään. Yritä siinä nyt sitten vakavalla naamalla selittää, että ei kai Indian style nyt tosissaan tarkoita sitä, että toinen reisi näyttää siltä, kuin housujen sisälle olisi jemmattu täysikasvuinen vesimeloni, vaikka toinen lahje pysyy paidan sisällä piilossa. Eikä varmaan myöskään ole tarkoituksenmukaista että lahje seuraa perässä kuin laahus.
Ompelija päätyi siihen tulokseen, että minä en ymmärrä mitään pussihousuista, minä olen lihava ja housuja pitää leventää (ei väliä, vaikka kuinka vakuuttelin, että ne ovat juuri sopivan kokoiset ylhäältä). Lopputulos: Housut kelpaisivat vanteella vahvistettuna sirkuspellelle, mutta lahkeet ovat sentään samankokoiset. Kaikki rypytyksen on purettu reisistä, ja osa on siirretty takapuoleen. Vyötärön kohdalla on siis kangasta varmasti kaksiin housuihin, mutta onneksi nuo vaan vedetään narulla tiukaksi. En jaksanut enää inttää, vaan päätin ommella ne itse Suomessa sopiviksi. Yläosa on nyt loistava, tosin liian pitkä. Sitä on mahdoton lyhentää ilman että kirjailut kärsisivät. Ehkä siitä voi tehdä mekon jonain päivänä. Tahdoin nimenomaan lyhyemmän yläosan sen tähden, että pitkiä minulla on jo kaappi täynnä, ja lyhyt olisi vähän käyttökelpoisempi Suomessa. Mutta täällä on turha ajatella itse, menee hukkaan kova aivotyö :)
Valitettavasti en saa vaatteesta kuvaa tänne, koska vein sen toiveikkaana pesulaan. Jos ne onnistuisivat kutistamaan sitä samassa suhteessa kuin lempparisalwariani, tämäkin saattaisi olla kohta sopiva.
Tällä viikolla lupaan päivittää ainakin vielä kerran, sillä viime viikonloppuna kävimme Kettuvallamilla, eli asuntoveneellä Kollamin takavasillä ja sieltä olisi upeita kuviakin luvassa. Tai pitäisi olla, en minä ole niitä itsekään vielä katsonut.
Intialaisilla tuntuu olevan hassu käsitys, että isojen tyttöjen pitää pukeutua ruskeaan tai vaatteen on vähintäänkin oltava mallia säkki, jossa on reiät päälle ja käsille. Sääli minulle sillä rakastan värejä, ja roikkuvat vaatteet eivät todellakaan imartele tätä vartalotyyppiä. Niinpä päädyin muutaman turhautumisen jälkeen teettämään itselleni sopivat vaatteet. Asiaa auttoi myyjä joka seisoi vieressä vakuuttamassa "Eeeeeniting wee kan duu". Myös edellisen reissun positiiviset vaatteittenteettokokemukset olivat vielä tuoreessa muistissa.
Sopivat kankaat löytyivät ja myyjä lähetti juoksutytön asialle, ja me perässä. Ompelimo sijaitsi vilkasliikenteisen kadun vastakkaisella puolella ja jo tien ylitys sai Intiassa vähemmän aikaa viettäneen ystäväni pyörittelemään silmiään.
Ompelimossa alkoi sitten mittojen otto ja keskustelu siitä, minkälaisen vaatteen haluaisin. Mitä tilasin: Puoleen reiteen ulottuvan hihattoman, muotoillun, tyköistuvan yläosan avaralla kaarimuotoillulla kaula-aukolla ja salwar-housut. Mitä sain: 20 cm rinnan kohdalta liian leveän yläosan, jolla oli pituutta reilusti yli polvien (kaula-aukko sentään meni nappiin) sekä valtavat pussihousut (noh, salwarithan nekin), joissa toinen lahje oli puoli metriä leveämpi ja pitempi kuin toinen. Paikanpäällä katsottuna nämä vaatteet tietenkin näyttivät varsin hyvin tehdyiltä, ja totuus paljastui vasta GH:lla niitä sovittaessa. Jaa miten en huomannut esim. lahkeiden eriparisuutta paikan päällä? Valtava määrä rypytettyä kangasta äkkiseltään katsottuna saattaa hämätä kokematonta katsojaa aika hyvin.
Illalla ajelimme takaisin keskustelemaan työn laadusta. Ompelija oli vakaasti sitä mieltä, että housuissa ei ole mitään vikaa, vaan ne ovat "Indian style" ja "bjuuuuutiful". Minä olin mitä ilmeisimmin ymmärtämätön moukka, joka ei tiennyt pussihousuista mitään. Yritä siinä nyt sitten vakavalla naamalla selittää, että ei kai Indian style nyt tosissaan tarkoita sitä, että toinen reisi näyttää siltä, kuin housujen sisälle olisi jemmattu täysikasvuinen vesimeloni, vaikka toinen lahje pysyy paidan sisällä piilossa. Eikä varmaan myöskään ole tarkoituksenmukaista että lahje seuraa perässä kuin laahus.
Ompelija päätyi siihen tulokseen, että minä en ymmärrä mitään pussihousuista, minä olen lihava ja housuja pitää leventää (ei väliä, vaikka kuinka vakuuttelin, että ne ovat juuri sopivan kokoiset ylhäältä). Lopputulos: Housut kelpaisivat vanteella vahvistettuna sirkuspellelle, mutta lahkeet ovat sentään samankokoiset. Kaikki rypytyksen on purettu reisistä, ja osa on siirretty takapuoleen. Vyötärön kohdalla on siis kangasta varmasti kaksiin housuihin, mutta onneksi nuo vaan vedetään narulla tiukaksi. En jaksanut enää inttää, vaan päätin ommella ne itse Suomessa sopiviksi. Yläosa on nyt loistava, tosin liian pitkä. Sitä on mahdoton lyhentää ilman että kirjailut kärsisivät. Ehkä siitä voi tehdä mekon jonain päivänä. Tahdoin nimenomaan lyhyemmän yläosan sen tähden, että pitkiä minulla on jo kaappi täynnä, ja lyhyt olisi vähän käyttökelpoisempi Suomessa. Mutta täällä on turha ajatella itse, menee hukkaan kova aivotyö :)
Valitettavasti en saa vaatteesta kuvaa tänne, koska vein sen toiveikkaana pesulaan. Jos ne onnistuisivat kutistamaan sitä samassa suhteessa kuin lempparisalwariani, tämäkin saattaisi olla kohta sopiva.
Tällä viikolla lupaan päivittää ainakin vielä kerran, sillä viime viikonloppuna kävimme Kettuvallamilla, eli asuntoveneellä Kollamin takavasillä ja sieltä olisi upeita kuviakin luvassa. Tai pitäisi olla, en minä ole niitä itsekään vielä katsonut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)