Ei kysyvä tieltä eksy mutta saattaa menettää järkensä

Tässä maassa vastuu kysymysten esittämisestä on kysyjällä itsellään. Kuten olen jo aiemmin kertonut, suuntaa kysyessä vastaukset menevät yleensä fifti-fifti. Tosin jos muotoilet kysymyksen tyyliin, onko joku paikka tuollapäin saat takuuvarmasti vastaukseksi kyllä. Viime päivinä olen saanut muistutuksen siitä, että olen totta tosiaan kaikesta epäilystä huolimatta saapunut Intiaan. Toisinaan tämä asia viihdyttää ainakin minua vedet silmissä nauramiseen asti, toisinaan tekisi mieli takoa päätä seinään. Onneksi on kuntosali, johon voi ladata vaikkapa kuntopyörään kunnon ylämäkiohjelman ja polkea suurimman turhautumisen pois.

Kun tiedustelet respasta paikallisen kampaamon osoitetta ja saat lupauksen, että hän soittaa sinulle kymmenen minuutin kuluttua, niin tämän olettaisi jopa Intiassa tarkoittavan seuraavaa kahta tuntia, mutta ehei. Kahdentoista tunnin ja viiden uuden kyselykerran jälkeen vastaus on, että sinulle kerrotaan kampaamon NIMI huomenna. Ai kun kiva. Tässä ajassa olisin jos ottanut kuskin ja ajanut etsimään sen **** parturin ihan itse.

Viikonloppumatkaa sunniteltaessa tiedustelet ystävällisesti olisiko mahdollista saada auto ja tietty kuljettaja ja saat vastaukseksi sure. Nyt on pieni epäilys tarkoittaako tämä lupausta tilata auto ja kuljettaja vai lupausta tiedustella asiaa. No, hotelli on buukattu reilun sadan kilometrin päähän, joten lauantai-aamu saattaa olla jännittävä paikka.

Ja niitä hauskoja puolia tässä? Ravintolassa toissapäivänä kysyin onko heillä Kalyani-merkkistä olutta. Vastaukseksi sain kyllä. Hetken päästä tarjoilija tuli kertomaan minulle, että heillä ei ole Kingfisher premiumia. (ai kiva kun ilmoitit, mutta, miten se minuun liittyy?). No mitä teillä sitten on? Tarjoilija lupaa selvittää asian ja palaa hetken päästä pöytään TADAA - Kingfisher premium -pullon kanssa.

Viime viikon torstaina täällä juhlitti Vishua (kuulemma paikallinen uusi vuosi). Lauantaina rannalta lähtiessämme näimme kuinka paikalliset ampuivat raketteja. Tiedustellessamme kuskilta syytä moiseen, saimme vastaukseksi "Vishu". Keskustelu jatkui seuravalla tavalla:
- Ai onko se sitten monipäiväinen juhla
- Ei ole sir, yksipäiväinen
- Mutta eikö Vishu ollut torstaina
- Yes sir
- ja tänään on lauantai
- yes sir
- miksi ihmiset sitten ampuvat raketteja
- that Vishu sir
- Onko se monipäiväinen juhla
- no sir, one day only
(itsekseen mutisten: äh, antaa olla)
Yrittämällä saada jotain järkeä keskusteluun täällä voi helposti juuttua ikuiseen luuppiin ollen itse ainoa joka tajuaa keskutelun epäloogisuuden. Parempi hypätä pois junasta kun vielä voi.

Sentään yksi tapaus on ollut viime päivinä, jossa sain hyvinkin selkeitä vastauksia. Se taisi johtua silkasta säälistä tietämättömiä ulkomaalaisia kohtaan. Ostin eräästä tavaratalosta Salwar-kameezin ja dupatan (asun, johon kuuluu tunika, löysät housut ja huivi). Ensimmäistä kertaa asua käyttäessäni huomasin, että huivin päät olivat ompelematta. Huivi oli myös oudon lyhyt. Niinpä poikkesimme sunnuntain shoppailureissullamme kyseiseen tavarataloon kysymään asiasta.

Meidät ohjattiin ompelutiskille, jossa kohteliaasti tiedusteltiin asiaamme. Yritimme kovasti molemmat selittää, mitä asiamme koskee, ja viisi intialaista yritti arvailla vuorotellen, minkälaista asua haluamme ommeltavan. Lähimmäksi osunut taisi veikata, että tahdon ostamaani asua kavennettavan. Vartin selitysyritysten jälkeen yksi myyjistä rohkeni viimein kohteliaasti tiedustella meiltä puhummeko me englantia. Hetken aikaa katsoimme hölmistyneenä toisiimme. Jarmo taisi saada ensin kerättyä itsensä ja sanottua, että koko ajan. Vasta tässä vaiheessa tajusimme, että eivät taida myyjäparat ymmärtää aksentistamme yhtään mitään. Intianenglantiin vaihdettuamme alkoivat asiat sujua. (tiedetään tiedetään, oma moka, mitäs emme puhu intianenglantia Intiassa, jos kerran osaamme, mutta kun ei vaan anna sisu periksi tehdä sitä, jos joku ymmärtää muuten, kun kuulostaa edelleen omaan korvaan niin hassulta kun itse puhuu niin).

Päät huiviin toki luvattiin ommella, mutt tässä vaiheessa selvisi, että huivin kuuluukin olla niin lyhyt, koska se on yksipuoleinen dupatta. Ja mistä ihmeestä minä olisin sen voinut tietää, en ole ikinä ennen moiseen kapistukseen törmännyt. Tämän jälkeen suurin osa myyjätytöistä paineli nurkan taakse hihittämään ja joku kävi aina välillä kurkkaamassa minua ja sen jälkeen kuului taas alkavan uusi joukkohysteriakohtaus. No myönnettävä on, että nauratti minuakin. Tämän jälkeen teamleaderi otti meidät siipiensä suojiin - tietämättömät ulkomaalaiset - ja esitteli meille koko tavaratalon. Saimmepa samalla yksityiskohtaisen esittelyn Intialaisten miesten hääasuihin, silkkikankaisiin, miesten vaatteisiin ym. Sareja olisivat kovasti halunneet esitella samoin kuin Keralan perinnevaatteita. Harmitti kovasti, että oli niin kovin hikinen ja nihkeä olo, ettei jaksanut ryhtyä sillä hetkellä vaatteitensovitusrumbaan. Lupasin palata paikalle uudemman kerran.

Tuli taas kuvaton postaus, mutta seuraavaan lupaan kuvia sitäkin enemmän. Olemme nimittäin lähdössä viikonlopuksi Thekkadyyn ja toiveissa olisi nähdä norsuja. Jos nyt norsuja ei näy, niin varmasti kameraan tallentuu upeita kuvia pienemmistä eläimistä ja linnuista. Nyt on lähdettävä katsastamaan paikalliset kirjamessut.