Elämänmenosta

On tylsää olla lakossa, jos kukaan ei tiedosta sitä. Sitä kokee itsensä vain entistä tarpeettomammaksi. Uhosin itsekseni, etten kirjoita mitään, ennenkuin joku kysyy, miksen kirjoita. Nyt uhkaa kuitekin ajatusten ylivuoto. Sanon nyt kuitenkin uudemman kerran, että ihan oikeasti toivoisin kommentointia enemmän,vuoropuhelukaan ei olisi pahitteeksi. Kommentointi anonyymistikin on ihan sallittua, jos ei omalla nimellä uskalla, vaikka tutun nimen näkeminen, tai joku vihje rivien välissä mieltä lämmittääkin. Itseni toistamisen uhallakin sanon, että on tympeä kirjoittaa blogia, jos ei tiedä lukeeko sitä oikeasti kukaan. Ja jos ei lue, syvimmät tunnot ilman sisäistä sensuuria on helpompi vuodattaa päiväkirjaan tai pienen piirin sähköpostiin. Kiitos kaikille tähän mennessä kommentin jättäneille, kommenttien määrää ei kuitenkaan ole rajoitettu yhteen ;)

Elämä täällä on ottanut omat uomansa. Välillä tuntuu, että olemme juuttuneet johonkin aikaluuppiin, ja elämme saman päivän aina uudestaan ja uudestaan. Aamulla herätys, aamutoimet ja aamupalalle. Minä syön kaksi idliä, chutneytä, appamin ja mitä kastiketta nyt sattuu olemaan sekä teetä, Jarmo taas muroja ja paahtoleipää sekä teetä. Aamiaisen jälkeen Jarmo lähtee töihin ja minä huoneeseen tai satunnaisesti kaupungille. Jos olen paikalla tapaamme lounaalla, jolloin päivään tuo vaihtelua se, syömmekö meille kuuluvan lounaan vai otammeko leivät tai nuudelit kahvilasta. Saatamme myös yllättää itsemme tilaamalla vaikka vesimelonimehua ananasmehun sijaan. Illalla töitten jälkeen lähdemme syömään johonkin ravintolaan tai käymme ensin salilla ja suihkussa ja lähdemme sitten ravintolaan. Mielenkiintoista? Kuitenkin olen sanonut, että jos täällä tulee päivä, jona en ylläty mistään, olen nähnyt tarpeeksi Intiaa. Sitä päivää ei ole vielä tullut. Vai mitä sanotte näistä?









Joskus sitä miettii alkaako olla jo liian tottunut tähän kaikkeen, kun ei edes silmää räpäytä vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Yhtenä päivänä äitini kysyi minulta, mitä kuuluu. Vastasin "ei mitään ihmeellistä, sitä samaa" ja aloin miettiä. "No jaa, viikonloppuna näin värjättyjä tipuja, norsun kuorma-auton lavalla, hotellihuoneessamme oli kissa ja kala ja ajoimme kaksi kolaria, mutta ei sen kummempia." Kai se sitten on normaalia täällä.

Äsken tuli tauko kirjoittamiseen kun henkilökunnan naispuolisen jäsenistön keskuudessa oli kiirinyt sana, että minä olin ostanut sarin. Täällä riitti vilskettä kun minut käytiin pukemassa sariin ja kävelytettiin pitkin käytävää ja haettiin vielä lisää väkeä katselemaan. Samalla sain onneksi hyvän opastuksen sarin pukemiseen, ja tytöt kokeilivat millä tavalla puettu sari sopii minulle parhaiten.

Sunnuntaina olemme menossa häihin. Siinä syy sarin ostoonkin. Huominen menee varmaan tehokkaasti kaupungilla, sillä Jarmo tahtoisi käydä ajamassa vesiskootterilla jos sää sallii ja vaatteita se mieskin tarvii. Koko viikko on vierähtänyt sujuvasti kun olemme metsästäneet kohtuuhintaisia juhlavaatteita kahdelle naiselle, ja tänään pitäisi vielä löytää korut ja kengät. Shoppailu Intiassa voi olla valtavan hauskaa ja samalla valtavan rasittavaa. Voit istua ahterillasi ja juoda teetä kun myyjät esittelevät sinulle toinen toistaan kauniimpia sareja. Sinulle lauotaan kohteliaisuuksia, kuten sinä tuoksut niin hyvälle, minä tykkään sinusta, tai sinä olet niin lihava, että sinä et voi käyttää silkkisaria, koska sinä näyttäisit siinä vain entistä lihavammalta. Toisaalta voit istua turhautuneena katsomassa kun myyjä esittelee sinulle kasan sareja jotka ovat väriltään jotain kammottavaa pinkin ja violetin välimuotoa ja pyytää nähdä violettia. Kun myyjä kieltäytyy näyttämästä enempää violetteja sillä perusteella, että hän on jo esitellyt niitä kymmenen, voit kokeille pyytää pinkkiä ja yllättyä vastauksesta.

Ensi viikolla pyhästi lupaan, jos joku sitä ihan oikeasti odottaa, että kirjoitan rästiin jääneet postaukset. Viimeisen postauksen jälkeen olemme käyneet kettuvallamilla Ashtamudijärvellä, viettäneet viikonloppua maailman ihanimmassa hotellissa Cherai Beachilla, kokeilleet ayrveda-hoitoja ja sunnuntain jälkeen käyneet Intialaisissa häissä. Ja luoja yksin tietää mitä muuta elämä täällä tuo tullessaan.