keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kotityöt

Eilen hoidin päivän kotitöitä niinkuin kunnon kotirouva ainakin. Pesin pyykit (vein pyykkipussin pesulaan), tein ruokaa (avasin banaanin ja ojensin miehelleni sipsipussin) sekä siivosin (tyhjensin viimein loppuun kassini, joka on lojunut tiellä siitä lähtien kun tulin ja siirryin käytävän nojatuoliin lukemaan kun siivoajat tulivat oikeasti siivoamaan).

Kaikesta tästä rasittuneena koen ansainneeni shoppailupäivän tyttökaverin kanssa ja suuntaan täksi päiväksi lähimpään ostoskeskukseen miettimään kynsilakan väriä. Puolustuksekseni on sanottava, että tarvitsemme hammastahnaa ja tuliaisiksi lupasin myös miehelleni uuden deodorantin, ettei hänen tarvitse käyttää vähää vapaa-aikaa sen ostamiseen.

Miehelleni kunniaksi on sanottava, että myös hän osallistuu kiitettävästi kotitöihin. Eilen hän silitti vaatteet (haki pyykit pesulasta), sekä auttoi ruuan laitossa (avasi itse sipsipussinsa). Ansaitkoon hän moisesta niin monta kylmää olutta kuin vain jaksaa illallisella ilotulitusta katsoessaan juoda.

Tässä tämän päivän kuulumiset.

Ja ukaasiksi kaikille. Jos luette tekstejäni, olkaa ystävällisiä ja jättäkää kommentteja ainakin jossakin vaiheessa. Kokemuksesta tiedän, että kovin pitkään en jaksa vain itselleni kirjoitella, se on helpompi tehdä päiväkirjaan. Turhaa on jälkikäteen sitten itkeä, että olisi halunnut lukea, ilmaiskaa itsenne, nih. Ugh, olen puhunut.

1 kommentti:

Mika kirjoitti...

Tottakai näitä luetaan ahkerasti nyt kun sain tietää osoitteen... :)