Viikonloppu Thekkadyssa

Ensiksi sananen lakosta. Kaupungilla kuului olleen mielenosoituksia, mutta ne sujuivat mitä ilmeisimmin harvinaisen rauhallisesti. Ainakaan meidän korviimme ei ole kantautunut mitään tietoa mistään levottomuuksista, lehdissäkään ei mitään mainintaa ollut. Turvatoimet olivat siis hieman ylimitoitettuja, parempi lienee kuitenkin niin. Voihan se olla että yksi syy tilanteen rauhallisena pysymiseen on juuri se, että ihmiset pysyttelevät mahdollisuuksien mukaan kotona ja poliisien määrää katukuvassa on lisätty. Mutta nyt Thekkadyyn ja Periyarin luonnonsuojelualueelle.

Lähdimme siis pienelle viikonloppumatkalle villin luonnon keskelle toiveena nähdä joitakin eläimiä ja kasveja. Kaikkien mielessä varmasti kummitteli mahdollisuus nähdä villinorsuja, mutta tiedossa toki oli, että tämä on tuurista kiinni. Alueella asustelee myös arviolta nelisenkymmentä tiikeriä, mutta sellaisen näkeminen olisi jo melkoinen lottovoitto.

Jo matka sai haukkomaan henkeä upeiden maisemien vuoksi. Mutkittelva tie vihreillä vuoristorinteillä keskellä sumupilviä oli melko vaikuttava näky. Kylät ja kaupungit, kumipuuplantaasit, tee- kahvi- ja mausteviljelmät rytmittivät menoa kun nousimme ylöspäin matkallamme Thekkadyyn. Neljän tunnin matkan jälkeen käännyimme melkoiselle kärrypolulle, jonka päässä sijaitsi hotellimme.



Voi mikä taivas. Ei ketään muita, kuin oma porukkamme (no tietysti pieni henkilökunta), taivaallisen kaunis luonto ympärillä, uskomattomat viidakon äänet ja tarjolla parasta intialaista ruokaa, jota olen koskaan suuhuni pistänyt. Lauantaina ei ollut mitään muuta tekemistä kuin syödä, patikoida lähiympäristössä paikallisen oppaan kanssa ja maata riippumatossa kuuntelemassa lintuja ja ötököitä.




Kävimme kävelyllä niin pitkallä kuin pippuri kasvaa



Haistelimme kahvipensaan kukkien tuoksua


Maistoimme tuoretta kaardemummaa ja viherpippuria, ihmettelimme ananaksia ja banaaneja. Haistelimme tuoreita kahvipapuja ja vaniljatankoja. Ikävä kyllä osa porukasta onnistui pyydystämään myös muutaman kuivalla maalla elävän iilimadon. Itse kuuluin niihin onnekkaisiin, jotka näiltä välttyivät.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli aamuristeily Periyarlakella ja voi pojat ette usko mitä se meiltä vaati. Olemme Jarmon kanssa aina vitsailleet siitä, että meidän pitäisi osallistua Amazing raceen ja nyt saimme ensi käden tietoa siitä, miltä se tuntuisi. Edellisenä iltana meille oli käynyt metsähallituksen kaveri kertomassa, että vaikka laiva lähtee vasta aamu kahdeksalta, niin meidän pitäisi olla portilla jo aamu kuudelta, jos meinaamme saada hyvät paikat laivaan, sillä vain kaksikymmentä ensimmäistä pääsee yläkannelle. Ja sinnehän me tietysti halusimme, koska sieltä näkee parhaiten. Sen verran saimme helpotusta elämään, että puistoon sisäänpääsyliput saimme hommattua ennakkoon ja näin ohitimme aika monta ajoneuvoa heti kättelyssä. Mutta voi sitä adrenaliiniryöppyä kun puiston portit aukaistiin. Joka puolella oli kylttejä joissa luki nopeusrajoitus 20 km/h ja ohittaminen kielletty, mutta, noh, me olemme Intiassa... Ja autoillahan ei päässyt perille asti. Meidän kunniaksemme on todettava, että minä ja Jarmo olemme salamannopeita hyppäämään ulos melkein liikkuvasta autosta ja ryntäämään juoksuun. Jarmo on myös melkoinen kiituri verrattuna intialaisiin (ei naureta siellä). Minäkin olisin ollut varsinainen pikajuoksija jos ei yöllä iskeneen flunssan aiheuttama astmakohtaus olisi pakottanut kaivamaan vauhdissa astmapiippua ja jatkamaan juoksua vasta sitten kun henki taas kulki. Ja me olisimme päihittäneet kaikki juoksussa, mutta kun ne epäreilut intialaiset tulivat ja ajoivat riksalla ohi, nih. Mutta puoli kilometriä juoksua näyttää riittävät intialaiselle kuin intialaiselle ja me suomaliset pääsimme lippuluukulle toisena (päihitimme jopa ne riksakaverit, kun eivät jaksaneet juosta edes sitä lyhyttä matkaa, haha)Meidän edessämme oli vain yhdessä puiston sisäpuolella sijaitsevista hotelleista yöpynyt porukka.

Mutta eihän tämä hauskuus tähän loppunut. Kun tässä vaiheessa alkoi kaavakkeitten kilpaa täyttely sekä kova töniminen ja etuilu lippuluukulla. Onneksi me olemme saaneet jo Bangaloressa kahdeksan kuukauden kurssin intialaiseen jonottamiseen ja olemme siinä jo ihan semiammattilaisia. Saimme kuin saimmekin liput yläkannelle mutta sinne hyvien paikkojen saanti vaati vielä yhden juoksu- ja tönimiskilpailun ennen laivaannousua. Merkittävä muistiin, jos joskus lähdemme amazing raceen: astmalääkkeet oltava kunnossa, vanhentuneista ei ole mainittavaa hyötyä; juoksemista on harjoiteltava, intialaiset eivät ole mainittava vastus, heidän voittamisensa juoksukilpailussa ei vielä kerro koko totuutta; rahat kaivettava taksia varten valmiiksi hyvissa ajoin, nyt onneksi oma kuski mukana.

Seuraavaksi näkymiä veneeltä:











Veneilyn jälkeen ajoimme hotellille pikaisille masala dosille (rapea hapatetusta riisi- ja linssitaikinasta tehty lättyrulla, jonka sisällä on maustettua peruna-kasvispaistosta) ja sieltä palasimme puiston alueelle patikoimaan. Kolmen tunnin patikkareissu tässä helteessä kuulostaa mahdottomalta ajatuksenakin, mutta uskokaa pois oli sen arvoista. Ja ympäröivä luonto kyllä sai unohtamaan, että kävely oli edes rankkaa (tosin seuraava vuorokausi muistutteli tästä sitten senkin edestä) Vielä vähän valokuvia matkan varrelta.




Paikallisia menossa kalaan



Tämän juuresta tehdään kurkuma



Opas juttelemassa lintujen kanssa



Banyanpuu



Tikka puuhissaan



Allekirjoittanut keinumassa


Viimeiseen kuvaan liittyen otan vastaan veikkauksia kumpi kyllästyi ensin tuijottamaan toista, me apinavauvaa vai apinavauva meitä?


Yhteenveto reissusta? Rankka reissu, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Minä nukuin vuorokauden putkeen sen jälkeen ja näin harhoja matkalla kotiin. Opetus tästä, kolmenkymmenen asteen helteessä ei kannata lähteä patikoimaan kipeänä. Norsuja ei näkynyt, mutta kuten varmasti suurin osa tutuista on jo kuullut innostuneen selontekoni, norsunkakkaa kyllä. Ja paljon. Ja hei, onhan se jotenkin hienompaa se kakka kun se on villiä. Villisikoja ja Biisoneja näimme lauman, samoin valtavan määrän erilaisia lintuja. Tutustuimme myös uskomattoman värikkäisiin ja suuriin perhosiin, onnistuimme näkemään myös Intian suurimman perhoslajin. Erilaisia eksoottisia kasveja pääsimme näkemään, haistamaan ja maistamaan valtaisat määrät. Mieleenpainuvimmat kokemukset tältä reissulta? Patikoida metsässä, joka on niin läpitunkemattoman vihreä ja täynnä salaperäisiä ääniä. Maata riippumatossa illalla ja kuunnella kun viidakko valmistautuu nukkumaan. Kuunnella outoa viheltelijälintua joka lentelee jossakin näkymättömissä ympärilläsi ja kikattaa (minä, ei lintu). That's it.